torstai 23. tammikuuta 2014

Hiljaiseloa

Pieni kuvagalleria tämän hetkisestä tilanteesta.








Elementtinä tehty osa sovituksessa. Vielä hiominen ja liimaus.

Istumalaatikon lattialuukku sovituksessa. Millilleen...

maanantai 6. tammikuuta 2014

Vuoden vaihduttua

Välipäivinä aina loppiaiseen asti halli pysyi aika hiljaisena. Esa piti lomaa, mutta toisinaan valot kuitenkin syttyivät. Illan hämärissä joku sahasi, ruuvasi ja sovitti.

Pedestaalin alla olevaa aluetta ja kulkuaukon etureunaa lukuun ottamatta istumalaatikon tiikit ovat nyt sahatut ja jotkin jo saumattukin. Tai no, pyöreä ruoripenkki on myös aloittamatta. Työ on edennyt hitaahkosti, koska kiirehtimällä ei tule hyvää. Työnkulusta johtuen saumaaminen on tehtävä kahteen kertaan, ja koska viileässä hallissa saumamassa jäähtyy esilämmityksestä huolimatta aika pian, joitain paikkoja on korjaussaumattava, sillä viileä massa ei valu rakoon, kuten pitäisi.

Lomalla tuli inventoitua Naminamin työkalut ja varaosat. Toin kaikki mukana tulleet tarvikkeet verstaalle, jaottelin, ryhmittelin ja yhdistin vanhoihin. Neljä pientä pakkia tuli täyteen työkaluja, rikaustarvikkeita, ruuveja, moottorin varaosia, nippusiteitä ynnä muuta. Ilman joitain ei pärjää edes viikkoa kun taas joitain ei välttämättä tarvita koskaan.