sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Koti kutsuu

Tuuli oli yöllä kääntynyt lounaaseen, joten Pähkinäisten lahti oli peilityyni herätessämme. Kiersimme Robin aamulenkiksi potentiaaliset lammaspaikat mutta villarullia ei näkynyt. Kone käyntiin ja kohti Airistoa. Tuuli oli hyvin mieto.

Aluksi oli kuvitelma, että Airistolla pääsisimme laitamyötäiseen laiskasti pelkän genuan turvin mutta tuuli osoittautui niin heikoksi, että jatkoimme koneella. Sekä Airiston pohjois- että eteläpäässä satoi. Pohjoisen sade eteni koilliseen mutta eteläpuolella oleva sadealue tuli uhkaavasti kohti. Sitä oli hauska seurata. Näki selvästi, missä sateen etureuna kulkee.

Ei siitä mitään hurjaa ryöppyä tullutkaan, vaikka jossain Kaarinan suunnalla salamoikin. Kunhan nyt kansi kastui ja tuuli nosti veneen vauhdin 6,2 solmusta parhaimmillaan seitsemään.

Tuli liikuttua 766 merimailia eli noin 1420 km hölkkävauhdilla. Ollaan me vain aika kärsivällisiä...

Sade lähestyy vääjäämättä.

Nurmikko oli hieman kasvanut...

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Pitkän päivän matka Pähkinäisiin

Ripeät aamutoimet ja matkaan seitsemältä. Pantheran Panu kävi vielä aamulla moikkaamassa.

Purjeet ylös majakan länsipuolella ja varsin vetävissä tuulissa kohti etelää. Isokarin kohdalla piti jo oikein tsempata, sen verran navakka tuuli puhalteli lännen suunnalta. Puuskat olivat yli 10 m/s. Hienosti kuitenkin tultiin, vaikka Kustavin Ströömissä keulapurje vähän lepattelikin.

Tietyistä syistä päädyimme Pähkinäisiin, jossa oli vielä tilaa meille. Päivämatkaksi tuli 64 mailia. Pakkorutiinien jälkeen sulkeuduimme kajuuttaan syömään ja lepäämään. Pantheralta oli tullut meili: olivat päätyneet Kustavin Lootholmaan, jossa juhannuskekkerit sen kuin jatkuivat.

Ensimmäistä kertaa koko retkellämme toinen vene on vierellämme, ja oikeastaan kummallakin puolella on vene.

Leppoisaa kyytiä Ströömillä

Merimetsojen saari Länsiaukolla


Pähkinäisten laituri

Robi kannella


perjantai 20. kesäkuuta 2014

Päivä Kylmäpihlajalla

Lintuja, ravintolapäivällinen, sauna, vierailu s/y Pantherassa, majakan valon ihailua...

Valkoposkihanhi ja majakka

Kalatiira arvioi kulkijan vaarallisuutta.

Satama-allas

Satama-allas majakan päältä katsottuna

Puuseet kiinnitetty kettingillä, ettei myrsky vie.

Kylmäpihlajan majakan valo vuoden lyhimpänä yönä

Kylmäpihlajaan

Paikalliset harrastajakalastajat parkkeerasivat tuulilasiveneensä Kasalan laiturin viereen keittelemään Trangialla aamukahveja, kun me tallustelimme aamupöpperöisinä sataman vessaan. Aurinko paistoi vaan ei liiemmin lämmittänyt.

Puoli kymmeneltä pääsimme lähtemään; s/y Arajeta oli jo lähtenyt. Tuuli oli lännestä tai länsi luoteesta, joten oli helppo edetä purjein.

Porin edustalla tarkkailimme jälleen verkonmerkkejä, vaikka väylällä ajelimmekin. Sen verran verkonmerkit jo vilkkuivat silmissä, ettei meinattu erottaa Porin majakkaa.

Onneksi tuuli kuljetti nopeasti Porin ohi. Säpin kohdalla tosin tuuli moinasi ja ajeltiin tovi koneella. Loput 10 mailia päästiin pienessä tuulessa melkein maksimivauhtia luovikulmalla ja pienellä kallistuksella. Ollaan opittu trimmaamaan purjeet niin, että peräsinpaine pysyy hyvin pienenä ja ettei ruoria tarvitse vääntää hampaat irvessä.

Kylmäpihlajan majakan satamassa oli hyvin tilaa. Saatiin vene viimeiselle kylkipaikalle. Vastassa oli Kaskisista tuttu s/y Pantheran miehistö. Iltasella satamaan saapui myös s/y Serafia. Swan-porukkaa ei kuitenkaan näkynyt, vaikka olivat tänne tulossa. Myöhemmin selvisi twitteritse, että olivat menneet Uuteenkaupunkiin.




keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Lähteäkö vai jäädäkö

Aamuksi oli luvattu vielä kovahkoa tuulta ja reilun kokoista aaltoa Selkämerelle. Lähdimme kaikessa rauhassa Robin kanssa reilun 10 km:n aamulenkille syväsataman suuntaan rantaa pitkin ja rautateiden varsia päätyen luotsiaseman takaiselle merenrantakalliolle.

Palatessamme sekä Nauticat- että Swan-miehistö tekivät lähtöä. Oululainen pariskunta (s/y Serafia) ei ollut lähdössä. Tuli lievästi levoton olo. Pitäisikö lähteä vai ei? Keksimme kaikenlaista tekemistä välttääksemme päätöksen tekoa, mutta lopulta päätimme lähteä.

Neljältä köydet irti. Ensin mentiin pelkällä genualla mutta Kaskisten suntin eteläpäässä nostimme isopurjeenkin ja aloitimme retkemme tähänastisen hienoimman purjehduksen. Vauhti ei suntin jälkeen kertaakaan pudonnut alle viiden solmun ja harvoin alle kuudenkaan. Lähempänä Merikarviaa päästelimme paikoin jo reilua seitsemää solmua.

Kasalan rannassa oli tuttu Swan ja yksi toinen purjevene. Pikainen lenkki Robin kanssa, ja illalliseksi eilistä pasta carbonaraa punkun kanssa. Ensimmäinen yö pitkään aikaan satamassa, jossa aallot eivät varmasti yön aikana heiluttele venettä.

"Voisko vielä kerran heittää keppiä?"

Puutavaran lastausta Kaskisten syväsatamassa

Vesi lentää laitavastaisella.

Yttergrundin majakka

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Päivät Kaskisissa

Aamu valkeni veneen heiluessa melkein holtittomasti. Olisi pitänyt vain jättää kylkikiinnitykseen illalla. Ei jätetty, joten ensi töiksi käännettiin vene laiturin viereen.

Lapset lähtivät etsimään geokätköjä ja jäätelökioskeja. Aikuisemmat tepastelivat kauppaan.

Kaskisten laiturin reuna on korkealla mutta niin on laudoitettu alareunakin. Tarkoittaa sitä, että matalavaralaitainen vene ei voi olla kylkikiinnityksessä, eikä korkeampikaan vene, jos meriveden pinta on alhaalla, kuten nyt. Koska pohjoistuuli sopii satamaan liiankin hyvin, kylkikiinnitys olisi paras vaihtoehto. Nyt näyttää siltä, että meidän on luovuttava mukavasta kylkikiinnityksestä, sillä vedenpinta on laskemassa alle kriittisen rajan. Se on harmillista, koska vettä olisi kölin alla.

Toisin kuitenkin kävi: pysyimme kylkikiinnityksessä, koska merenpinta ei kriittisestä tasosta enää laskenut.

Illalla tuli vähän uutta ajateltavaa, kun Twitteristä tuttu purjehtija ilmoitti, että koneensa sammui muutamia maileja ennen Kaskista ilmeisesti polttoaineen loppumisen vuoksi. Samoihin aikoihin meripelastuksen SAR-alus ajeli Kaskisten sunttia pohjoiseen. Sitten selvisi, että tämä kyseinen tuttu oli soittanut meripelastukseen, koska purjeilla ei olisi välttämättä päässyt Kaskisiin asti. Koneen ilmaaminen ei kuitenkaan aallokossa onnistunut, joten vene hinattiin satamaan.

m/y Torbayn kippari ajoi todella taitavasti mutkan sataman editse niin, että sen vauhdin turvin saapuva venekaunotar pääsi laiturin kylkeen. Tilanteen jälkeen noin puoli kahdelta yöllä kokeilivat moottoria ja se käynnistyi heti ja kävi kauniisti. Sinänsäkin harmillista mutta erityisesti, koska kone on aivan uusi.

Vene on viime vuonna Ruotsista ostettu Swan 36, jota mekin olimme viime kesänä hilkulla lähteä katsomaan ostomielessä. Onneksi ei ostettu, sillä vene oli niin surkeassa kunnossa, että rahamme olisivat loppuneet heti alkumetreillä. Nykyinen omistaja remontoitutti paatin täydelliseen kuntoon ja uusi siitä lähes kaiken. Nyt se on alkuperäisessä kunnossa, eikä sitä voi kuin ihailla.

Toinen päivä (17.6.) valkeni jälleen hillittömään heiluntaan. Pohjoisluoteinen tuuli keikutti veneitä varsin napakasti. Ei oikein tullut uni enää kuuden jälkeen silmään.

Sampon ja Heini hyppäsivät puoliltapäivin Närpiön bussiin ja vaihtoivat siitä Vaasasta lähteneeseen pikavuoroon ja kotiutuivat joskus kuuden tienoilla. Linnea taas hyppäsi isänsä kyytiin myöhemmin iltapäivällä ja lähti köröttelemään kumipyörillä takaisin kohti pohjoista.

Kierrätystaidetta kadunvarrelta




























Kaksi lautariviä varaa

Fenderit eli pömpöttimet rivissä

Hyvin kirkas 22 asteen rengas herätti huomiota iltapäivällä.

Swan 36 ja Jonmeri 33

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Pois Vaasasta

Vielä aamulla arvoimme, lähteäkö Vaasan saaristoon vai etelään. Illalla "päätettiin", että pysymme Vaasassa ja suuntaamme Mikkelinsaarille mutta aamupalalla kuin yhteisestä päätöksestä totesimme, että Kaskinen kutsuu.

Matkaa oli yli 60 mailia, ja olisi ollut eduksi päästä lähtemään aikaisin, mutta nyt lähdimme vasta kymmenen jälkeen. Tuuli vaikutti suotuisalta ja sellainen se lopulta olikin. Purjehdimme paikoin luovikulmalla, paikoin sivutuulessa varsin mukavaa vauhtia kohti etelää. Kaskisten satamaan kiinnityimme vajaan 11 tunnin matkanteon jälkeen.

Ennuste lupasi iltaa ja yötä kohti yltyvää tuulta mutta toisin kävi: tuuli tyyntyi täysin. Kaskisten satamassa oli tilaa, sillä paikalla oli vain yksi moottorivene ja sitten s/y Serafia, joka lähti Vaasasta liikkeelle jo aamuvarhaisella.

Laiturilla olivat vastassa tutut satamanpitäjät, joiden kanssa tuli vaihdettua viimeisten kahden viikon kuulumiset. Perjantainen kova pohjoistuuli oli aiheuttanut Kaskisissakin ylimääräistä päänvaivaa. Mitään ei ollut kuitenkaan rikkoutunut mutta kovin paljon veneissä tuskin oli nukuttu, sen verran huonosti Kaskisten satama suojaa pohjoistuulelta.

Lähtiessämme Vaasasta viereisellä paikalla ollut ruotsalainen mies tarjosi meille kaikenmoisia ruokia veneensä jääkaapista ja pakastimesta. Oikeasti hän ei ollut veneen (Targa 42) omistaja vaan myyntivälittäjä ja halusi antaa omistajan jääkaappiin jättämiä ruokia mieluummin meille kuin heittää roskikseen. Niinpä söimme myöhäisellä päivällisellämme sellaisia ruokia, joita muuten emme olisi ostaneet, kuten papuja ja retiisejä. Jäljelle jäi toki paljon muutakin.




lauantai 14. kesäkuuta 2014

Toinen päivä Vaasassa

Tuuli ei laantunut aamuunkaan mennessä. Sää oli kuitenkin aurinkoinen, vaikka tuulen vuoksi viileä. Edellisiltana aaltojen kastelemasta laiturin kannesta löytyi jo kuiviakin paikkoja.

Lapset lähtivät aamupalan jälkeen Wasalandiaan ja vanhukset 11 km:n juoksulenkille ja keskustaan ostoksille.





Ryhmäselfie Wasalandiassa


Kuu nousee WSF:n satamassa.




perjantai 13. kesäkuuta 2014

Vaasa ja yltyvä pohjoistuuli

Herättiin aikamoiseen tuulen vonguntaan. Tuulen piti ennusteen mukaan yltyä vasta puoliltapäivin mutta toisin kävi. Köydet tuli kiristeltyä ja vedettyä irti mastosta jo illalla mutta kaikenlaista köysien moikaamista kuului silti.

Käytiin koko porukka kävellen keskustassa, ja vettä vihmoi vaakasuoraan päin naamaa. Tuntuikin vahvasti siltä, että on viikko juhannukseen. Langettiin Hese-lounaaseen ja käytiin kaupassa. Paluumatkalla lapset hakivat yhden geokätkön.

Päivän mittaan tuli tarkistettua veneen kiinnitysköydet moneen kertaan. Piti myös lisätä yksi keulaköysi mielen rauhoittamiseksi. Rannassa yksi kisajolla kaatui trailerin päältä asvaltille. Ei ehkä tullut muuta kuin pintahommia mutta kuorma-auto tarvittiin nostamiseen.


Yhden pienehkön koppiveneen peräköysi katkesi ja tuuli painoi veneen laiturin viereen hinkkautumaan kiviä vasten. Kolmen miehen voimin siirrettiin paatti irti kivistä. Omistajaa ei näkynyt. Ei siihenkään veneeseen suurempia vaurioita tullut mutta topcoatia tarvitaan, jos aikoo saada veneen entisenlaiseksi. Jos olisi ollut siinä parikin tuntia pidempään, olisi tarvittu nosturia nostamaan vene pohjasta.


Olisi kuvitellut tuulen hiljentyvän iltaa kohden mutta toisin kävi. Vaasan Klemettilässä (lähellä keskustaa) puuskat 21 m/s vielä iltayhdeksältä. Veden pinta ei kuitenkaan ole laskenut niin nopeasti kuin ennustettiin. Vesi on klo 21.30 vain 25 cm alle edellisillan tason, tosin se on koko ajan laskemaan päin ja ennusteen mukainen alin taso saavutetaan huomenna lauantaina iltapäivällä.


Aamulenkillä koirien kanssa käytiin naapurissa eli Vaasan Merenkyntäjien satamassa, tai siis yritettiin, kunnes portilla nähtiin kyltti: ei koirien ulkoilutusta. Arvoisat Vaasan Merenkyntäjät: emme tulisikaan satamaanne, kun olette noin ahdasmielisiä. Wasa Segelförening ottaa myös meidät avosylin vastaan ja palvelee ystävällisesti ja asiallisesti.



Vesi lentää laiturille. Naminamin keula kuvan vasemmassa laidassa.

torstai 12. kesäkuuta 2014

Sumua ja verkkoja

Mässkärillä yöpyi kaksi vierasvenettä. Ei ollut siis kova meno satama-altaassa. Illalla kuitenkin saunottiin ja vedettiin pötsit piukalle lihapullilla ja pastalla.

Aamu näytti utuiselta ja Pietarsaaren majakalle päästyämme jo sumuiselta. Ei ollut kuitenkaan pitkä matka oikaista majakalta runkoväylälle. Padin AIS-sovellus näytti lähellä pyörivän tutkimuslaivan (m/s Airisto), muuta liikennettä ei sitten ollutkaan. Anu tähysti kaiken varalta keulassa, ja onneksi tähysti, koska tietysti väylien ulkopuolella on verkkoja. Pyörittiin milloin oikean, milloin vasemman kautta ympäri, tarkasteltiin minnepäin verkko menee ja mietittiin, mitä kautta kannattaisi kiertää. Ajatus potkurin ympärille kiertyneestä verkosta ei houkuttanut.

Sumu hälveni mutta verkkoja oli edelleen. Erona aiempaan vain se, että nyt niitä ei ollut merkitty asiallisesti. Parempaakin tekemistä on kuin ajella turhia laajoja kaaria, kun satunnaisen oloisista verkkolipuista ei voi päätellä mitään varmaa. Yksinäiset punaiset polat keskellä merta opastavat korkeintaan kalastajan löytämään verkkonsa. Luulisi kalastajankin haluavan pitää verkkonsa ehjinä. Olisi luullut.

Tuuli oli jälleen meille epäsuotuisa: aamulla tyyntä ja iltapuolella vastaista. Luoviminen olisi ollut mahdollista mutta Raippaluodon pohjoispuolen väylillä kukaan itsesuojeluvaistolla varustettu purjehtija ei luovi, sen verran kapeat, kivien välissä kiemurtavat väylät siellä on. Mikkelinsaarille olisi voitu jäädä, mutta ruokakaappi sanoi muutamat painavat sanansa siitä, milloin kannattaisi hakeutua kaupan lähistölle. Joten: Vaasa kutsuu ja vanha tuttu WSF:n satama.

Kiinnityttiin vieraslaituriin ja vastassa oli seuran mies toivottamassa tervetulleeksi Vaasaan. Sanoi heti perään, että lähestyvä pohjoisen puoleinen kova tuuli laskee ennusteen mukaan vedenpintaa liki metrillä keskivedestä. Kaiku näytti sillä hetkellä 2,3 metriä ja Naminamin syväys on 1,85 metriä. Siirrettiin vene heti viereiseen laituriin, jossa ei tosin ole vieraspaikkoja mutta jossa oli kuitenkin varaamattomia paikkoja. Vene on tarkoitettu kellumaan, ei nojailemaan kölinsä varassa.

Nyt vähän harmittaa, ettei jääty Mikkelinsaarille, sillä lähipäiville on luvattu Selkämerelle jopa 4,5 metriä korkeita aaltoja, kun pari päivää puhaltaa pohjoisesta 13 - 15 m/s. Sieltä olisi ollut helpompi käydä katsomassa rannalla, miltä näyttää muutaman sadan kilometrin matkalla kehittynyt iso aalto.



keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Tyyntä

Epulla vatsatauti.
Robi vinkuu,
jahtaa heijastuksia.
Lohtajalla ammutaan 
rannikkotykeillä.
Vielä ei ole osunut. 

Meri tyyntäkin tyynempi,
vene kulkee itsekseen.
Kaikki touhuavat
salongissa, kannella, hyteissä
kuka missäkin, kuka mitäkin.
Keksejä, suolapähkinöitä ja
modernia kalakukkoa.

Aurinko paistaa.
Pilvet jurottavat.
Rahtilaiva, taivaan ja meren välissä kummissaan, 
kun ahtaajat lakkoilevat.

Purjeet paketissa.
Moottori jurnuttaa,
vie meidät Pietarsaareen,
Mässkärin satamaan.


Rahtilaiva, reunamerkki ja Kokkolan majakka


Mässkärin satama



tiistai 10. kesäkuuta 2014

Kohti etelää

Ei pidetty aamulla kiirettä, eivätkä edellisenä päivänä satamaan saapuneet saksalaisetkaan, jotka nostelivat aamuvarhaisella peittojaan puomille tuulettumaan. Käytiin palauttamassa suihkutilan avain, kiitettiin kauniisti ja startattiin puoli kymmeneltä.

Syväväylällä purjeet ylös ja erittäin leppoisassa lenssissä noin viittä solmua kohti etelää. Ollaan ainoa vene näillä vesillä. Purjeet vetävät, vesi kohisee ja Heini ja Linnea istuskelevat keulaluukun laidalla ja antavat tuulen puhallella saippuakuplia, jotka seuraavat kulkuamme veneen suojan puolella ihmeellisen pitkän aikaa.

Tuuli moinasi, ja kokeilimme spinaakkeria, ensimmäistä kertaa Naminamilla. Pientä säätöä oli aluksi, mutta kunnialla nousi ja avautui, eikä se muuten voisikaan, sukassa kun on. Hienosti saatiin spinnu vetämään ja päästiin pienessä tuulessa kuutta solmua. Ennusteen mukaisesti tuuli kuitenkin yltyi. Otimme spinnun alas ja jatkoimme isolla ja genualla, ja vauhtia oli jälleen kuusi solmua ja hieman myöhemmin yli seitsemän.

Saimme Raaheen maanantaina Turun partiolaisten uunituoreen satamakirjan Merenkurkusta ja Perämereltä. Kiitos partiolaisille, kun käänsivät lähetyksen poste restante -osoitteeseen. Kirjan tietojen avulla suunnistimme Rahjan Konikarvon satamaan. Vieraslaiturissa oli reilusti tilaa.

Aurinko paistoi kauniisti mutta ilma oli viileähkö. Satama palvelee lähinnä kalastajia ja paikallisia ja on sen mukaisesti aika karu, mutta meille se sopii. Vessa löytyy, samoin luontotupa, uimaranta ja grillikatos. Aikamme yhden hallin ovia kolisteltuamme pääsimme Kala-Kallen kalajalostamoon, josta ostimme kalasäilykkeitä. Firman mies intoutui tarjoilemaan maistiaisiakin. Tuoretta kalaakin olisimme ostaneet, mutta kukaan ei ollut sellaisia kauppaamassa.

Autopilotin kompassin johto läpiviennin kohdalta. Nyt se taas toimii.
Linnea, pipo (Anun tekemä), Heini ja saippuakuplat


Rahjan Konikarvon satama



Spinnu kauniisti täyttyneenä mutta superlaajakulman vahvasti vääristämänä

lauantai 7. kesäkuuta 2014

Raahe ja Power Cup

Raahen väkiluku kasvoi noin 50 %:lla powerilaisten saavuttua paikkakunnalle. Suurin osa pelaajista saapui majoituspaikkoihinsa jo keskiviikkona. Linneakin vietiin loimulaisten majoituskoululle eli Raahen lukioon.

Sää suosi pelaajia ja talkoolaisia koko turnauksen ajan. Sateet ja ukkoset kiersivät Raahen keskustan niin hyvin, että sadeasuja ei kukaan tainnut ehtiä kaivaa edes esille, saati pukea päälle. Torstaina helleraja rikkoutui. Sunnuntaina aamupäivällä oli jopa niin viileää, että monilla näki pitkähihaisia paitoja päällä.

Ainahan suuriin tapahtumiin liittyy viilaamista ja säätämistä - niin nytkin - mutta suuremmilta harmeilta ja puutteilta säästyttiin. Järjestelyt toimivat hienosti, eikä paikallisillekaan varmasti koitunut mitään suurempaa harmia, mitä nyt pientä ruuhkaa jäähallin nurkille. Sadat paikalliset saapuivat mieluusti torstai-iltana kuuntelemaan avajaisissa Museonrannassa esiintynyttä Jukka Poikaa. Ei tarvittu pääsylippua.

Power Cup loppui sunnuntai-iltapäivällä palkintojenjakoon. Pelaajat siirtyivät siitä majoituskouluilleen ja busseihin ja kotimatkalle. Busseissa nautittiin voitoista ja mestaruuksista yhtä lailla kuin hiljennyttiin pohtimaan syitä tappioille. Kaikilla oli tuloksista riippumatta ollut taatusti hauskaa.

Maanantaina suhattiin pitkin poikin kaupunkia hankkien tarpeita. Tuomas ehti käydä lääkärissäkin näyttämässä rumaksi äitynyttä hyönteisen pistoa sääressään.

Iltapäivällä bussi toi Sampon ja Heinin. Roudattiin reput ja kassit veneelle ja käytiin pelaamassa beachia. Ei ollut rantakeli mutta mukavaa oli.

Visiitti Raahessa alkaa olla siis päätöksessä. Erityismaininnan ansaitsee Raahen Purjehdusseuran väki ja erityisesti Sauli Honkala, joka pyyteettömästi kuljetti autollaan löpökanistereita, että saimme veneen tankattua. Seuralla on omakin tankkausasema mutta viivästyneen huollon vuoksi ei vielä käytössä. Sauli myös antoi taittorunkoiset polkupyörät käyttöömme Powerin ajaksi. Kiitos myös eräälle rehtorille, joka auttoi kaasupullon vaihtamisessa tyhjästä täydeksi. Tosin kaikki satamavahtina toimineet olivat ystävällisiä ja auttoivat tarpeen tullen.


tiistai 3. kesäkuuta 2014

Ensimmäinen päivä Raahessa

Silmä aukesi puoli kahdeksalta. Satama oli hiljainen eikä ollut kiirettä. Vakiotoimien jälkeen kaupungille tutustumaan ja sitten Power Cup -pelialueelle. Yli puolet kentistä oli jo rakennettu ja loppuja rakennettiin innolla. Kaikki tapahtumaan liittyvä sijaitsee hyvin pienellä alueella eikä siirtymisiin näin ollen mene aikaa.

Oli vähintäänkin outoa liikkua t-paita päällä, kun yli viikon oli pukenut kolme tai neljä pitkähihaista paitaa purjehdusasun alle. Nyt oli pitkät housutkin liikaa.

Iltapäivällä Tuomas kävi tapahtuman tiedotustilaisuudessa, jossa paikalliset tiedotusvälineet saivat infoa Powerin luonteesta. Paikalle tulee liki 6500 pelaajaa, lähinnä Suomesta mutta myös esimerkiksi Virosta, Venäjältä ja Islannista. Paikalliset seurat ovat saaneet värvättyä yli 600 vapaaehtoista huolehtimaan kaikesta. Kaupunki tarjoaa pelialueen ja tilat - jäähalli on muutettu jättimäiseksi ruokalaksi. Lentopalloliitto huolehtii tapahtuman markkinoinnista, yhteydenpidosta seuroihin ja organisaation toimivuudesta.

Kauppareissun jälkeen pieni huoahdustauko ja sitten illansuussa pelaamaan läheiselle beach-kentälle. Puolisen tuntia pelattuamme kummun takaa tuli kuusi afganistanilaista miestä, ja he kysyivät, voivatko tulla pelaamaan kanssamme. Yksi jäi katselemaan, ja me muodostimme neljän hengen joukkueet. Pelasimme kolme erää, ja oli harvinaisen hauskaa. He puhuivat melko hyvin suomea, mutta keskenään puhuivat omaa äidinkieltään, josta ei päästy perille. Taisivat ihmetellä Linnean pelitaitoja.

Raahen Purjehdusseuran satama, Naminami vieraslaiturin ainoana veneenä (kuvan keskellä).

Museonranta vielä ilman veneitä.

Voikukkia, Power Cup -kenttiä ja Bajamajoja

Vaihdettiin Suomen lipun tilalle NPS:n lippu, jonka posti toi Raaheen.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Raaheen

Aurinko kurkisti vaativasti keulahyttiin. Ylös, vessalenkki, aamupala ja köydet irti klo 6.15. Sataman ulkopuolella vaikutti jopa hieman tuuliselta mutta illuusio katosi viimeistään Ohtakarin paikkeilla.

Perämeri oli niin tyyni kuin meri vain voi olla. Ruotsin suunnalla taivas vaihettui mereen ilman selkeää horisonttiviivaa, ja kaakossa Himanka näkyi ohuenohuena viiruna. Kaksi kaukaista pistettä: troolarit hommissa. Kaksi muuta pistettä: Maakalla ja Ulkokalla. Muuta ei ollut näkyvissä. Meri näytti rasvaisine pintoineen niin taivaalta, että tuntui kuin olisi lennetty jossain toisessa ulottuvuudessa.

Eteneminen ja ohjaaminen ilman kiintopisteitä edellyttää toisenlaista asennoitumista kuin purjehtiminen saaristossa, jossa on aina jokin saaren nurkka, poukama, merimerkki tai vastaava, jota kohden ohjata. Kompassia on katseltava vähän väliä.

Jonkin ajan välein navigaattorina toiminut pyysi ruorin takana seisoneelta tai istuneelta koordinaatit ja sijoitti veneen kartalle. Parin tunnin välein pääsi kääntämään kartan sivua ja katsomaan, mitä olisi seuraavaksi tiedossa: uusi siivu ilman kiintopisteitä.

Raahe alkoi näkyä jo kaukaa, tai pikemminkin Ruukin terästehdas ja imagonkohennukseksi pystytetyt tuulivoimalat. Iso-Kraaselin rannoilla näkyi öljypuomeja ja joukoittain ihmisiä siivoamassa öljyvahingon jälkiä. Sisäänajoväylä Raaheen on ilmeisesti ruopattu väylä ja välillä tuntuikin, kuin ajelisi ojassa. Se on kuitenkin esimerkillisesti merkitty eikä tullut kertaakaan sellaista oloa, että mitenkähän tässä käy.

Kaarsimme Raahen Purjehdusseuran satama-altaaseen, ja kuinka ollakaan seuran kommodori oli meitä vastassa teräslaiturin reunalla. Vastaanotto oli kaikin puolin tosi ystävällistä ja huomioivaa. Satama vaikuttaa viihtyisältä. Matkaa Raision Viheriäisistä Raaheen kertyi 381 merimailia.

Illalla saunottiin. Huomenna ei herätä klo 4.30.

Tankar jää taakse aamuvarhaisella.
Viimeinen karttalehti kääntyy.






Tämän tyynempi ei Perämeri voi olla.

Maakalla

Ulkokalla


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tankarin majakalle

Aamu valkeni Raippaluodon sillan pielessä sumuisena. Yksinäinen teeri pulputti lähisaaressa ja kurjet huutelivat. Ensimmäiset kalaukot saapuivat sillalle onkineen.

Jos olisi ollut tutka, sitä olisi käytetty. Sade vihmoi naamaa. Olimme menossa veneellä pohjoisemmas kuin koskaan aiemmin. Tuntematon väylä ja huono näkyvyys terävöittivät navigointia: kumpikin tähyilivät sumusta vähitellen esille putkahtavia merimerkkejä. Vihreä vai punainen? Miksi tässä on kardinaalimerkki, vaikka kartassa on lateraalimerkki?

Kymmenen mailia kuljettuamme sade taukosi, sumu hälveni ja horisontin yläpuolella yhdellä suunnalla näkyi jo rantu sinistä taivasta. Ja kuin ihmeen kaupalla yhtäkkiä oli lähes pilvetöntä ja aurinkoista. Vaikka aurinko jo hieman lämmitti, vaatteita ei voinut vähentää. Merivesi oli alle 10-asteista ja ilma kaikesta huolimatta viileää. Sinänsä aika huvittavaa, että vaikka oli ensimmäinen kesäkuuta, päällä oli enemmän vaatetta kuin tavallisena talvipäivänä.

Pietarsaaren edustalla purjehti iso purjevene tummine purjeineen. Siivu yhteen suuntaan ja toinen takaisin. Seuranaan sillä oli moottorivene. Etäisyyttä oli useampi maili, joten mitään tarkempaa ei voinut nähdä, mutta vaikutti vahvasti siltä, että Nautorilta oli laskettu vasta valmistunut Swan vesille ja siitä käytiin ottamassa markkinointia varten valokuvia. Tai Baltic tai Maestro tai Finnflyer ja onhan niitä valmistajia näillä nurkin.

Kokkolan vedet vaikuttavat paikoin vielä kivisemmiltä kuin Merikarvian edusta. Linjatauluja on toki kiitettävästi, mutta tietyissä valaistusolosuhteissa niiden näkeminen kiikareillakaan ei ole helppoa. Kiviä on rykelmissä ja yksittäin, isoja ja pieniä; mitään logiikkaa ei voi huomata. Välinpitämättömyys kostautuisi välittömästi. Saaret ovat retkeilijän näkökulmasta houkuttelevia, valoisia mäntykankaita.

Tuuli tyyntyi iltapäivää ja iltaa kohden lähes kokonaan. Tankarin majakkasaari alkoi näkyä hyvissä ajoin mutta sinne piti ajaa mutkan kautta. Satama-altaassa oli liuta erinäköisiä laitureita, joista saattoi valita houkuttelevimman. Valtaosa paikalla olleista veneistä oli moottoriveneitä, joiden katolla sojotti veneestä riippuen 10 - 40 vapaa.

Illalla saunottiin, paistettiin letut ja kierrettiin luontopolku. Majakka teki vaikutuksen, kuten ne aina.

Raippaluodon silta aamusumussa

Pietarsaaren majakka

Tankarin majakka näkyvissä

Majakka ja yläpilveä


Tankarin satama-allas iltavalossa