s/y Naminami

Veneemme Jon 33 (s/y Naminami) on tehty vuonna 1984. Se siirtyi omistukseemme 12.9.2013 Lauttasaaressa HSK:n satamassa.

Naminami myytiin 1984 Jonmerin veistämöltä Mäntsälästä Ruotsiin. Ensimmäinen omistaja purjehti veneellä kymmenisen vuotta. Toinenkin omistaja oli ruotsalainen, joka niinikään purjehti veneellä noin kymmenen vuotta. Vuonna 2005 Naminami siirtyi Suomeen.

Jon 33 (tai Jonmeri 33) painaa kuusi tonnia, eli on 33-jalkaiseksi raskas vene. Se ei pääse oikeuksiinsa kevyissä tuulissa, varsinkaan myötätuulissa, mutta mitä kovempi keli ja mitä enemmän pitää luovia, sitä paremmin se pärjää.

Naminamissa on noin metrin korkeampi masto kuin perustakiloidussa Jon 33:ssa, mikä hieman parantaa veneemme kulkua kevyellä tuulella. Naminamin maston huippu on siis noin 16,5 metrin korkeudella merenpinnasta.

Talvella 2013 - 2014 veneeseen tehtiin mittava remontti, kun vanha tiikkikansi purettiin pois ja uusi rakennettiin tilalle. Keväällä vaihdettiin myös moottori.

Kuva: Tatu Viitanen
Kuva: Tatu Viitanen








Kuva: Tatu Viitanen




Kuva: Tatu Viitanen